Onneksi oli töissä vähän hässäkkää, niin sai ajatukset muualle. Söin kyllä hyvän aamiaisen, se aina helpottaa. Pelkään huomista, kun perjantaisin yleensä annan itseni luvalla syödä karkkia. Se alkaa sitten aamulla karmealla mänkkäämisellä ja jatkuu koko päivän, kunnes olen fyysisesti sairas. Mutta parempi kai sekin kuin vetää sokeria koko viikko?

En voi tajuta, miksi koulussa pitäisi olla karkkiautomaatteja. Tai töissä. No, toisaalta, omapahan on ongelmani. Kuinka kadehdinkaan lasten suhtautumista vartaloonsa. Esim. poikani ihailee itseään, taputtelee masuaan, rakastaa joka senttiään ja tulee syliin sanomaan "katso kuinka mä olen ihana". Voi kulta, niin oletkin! Ja samalla äiti huolehtii, että kunhan syömishäiriöni ei vain ikinä koskaan mitenkään välittyisi eteenpäin. Että tämä ei periytyisi. Teen kaikkeni, jotta näin ei kävisi.