Jotenkin ajattelin, että se Acomplia, jota olen syönyt muutaman kuukauden, olisi tepsinyt. Mutta ei. Pakko tämä ongelma on näköjään ratkaista itse. Ahdisti aamulla taas, kun ennen löysät vaatteet kiristi. Mä en halua lihoa! Mä kuolen tähän lihomiseen, ihan oikeasti!

Mutta niin, olin ajatellut, että Acomplia ratkaisee ongelman puolestani. Että ahmiminen loppuu ja sillä hyvä. No, eipä loppunut, ei. Mikään maailman mahti ei saa minua lopettamaan karkin ahmimista, paitsi paraneminen. Piste. Sitä ei vittu saatana vaan saa ulkoistettua. Aika katkera kalkki myöntää.

Koko syksy on mennyt tässä tuskassa. Vihaan itseäni, ruumistani ja joku seksuaalinen minä nyt on ihan kuollut. En edes muista, koska olisin viimeksi jaksanut oikeasti haluta, vaikka haluaisin haluta ihan kamalasti. Minulla on kuitenkin ihana mies.

En halua vaivata ketään tällä vaivalla. Haluaisin vain olla ja unohtaa... Ja olla niin kuin simpsakat ihmiset, joita näen töissä. En halua pelottaa miestäni näillä asioilla. Viiniä kun juon, olen onnellinen, mutta siihen suohon en todellakaan aio upota.

Tuntuu, että petän terapeuttinikin, kun en vain voi parantua, vaikka hän tekisi kaikkensa. Miten tästä pääsisi eteenpäin. Yritetään: TÄNÄÄN MINÄ EN AHMI.