Syömishäiriöliiton keskustelupalstalla oli aivan ihana paranemiskertomus. Suora linkki siihen on tässä: http://www.syomishairioliitto.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=12958. Minua melkein itketti, kun luin sen - se oli niin ihana. Tämä ihminen kertoi asioita juuri niin kuin minä ajattelen:
"Kenellekään en asiasta puhunut, sillä minähän paranin ja sain elämäni takaisin aina ”huomenna”. Mitä järkeä huolestuttaa äitiä, mitä järkeä hakea apua, koska ”huomenna” olisi kaikki hyvin. Melkein aina uskoin itsekin ”huomiseen”. Elin ulkoapäin katsottuna melko normaalia elämää, mutta kukaan ei tiennyt, mitä asunnossani sisällä tapahtui, kukaan ei tiennyt, millaista kamppailua kävin pääni sisällä itseäni ja tätä kamalaa mörköä vastaan. Jokainen retkahtaminen oli epäonnistumista ja suuri pettymys. Kaikki juhlapäivät, kaikki maanantait, kaikki kuukausien ekat päivät, uudet vuodet jne. suuria pettymyksiä, koska olin aina asettanut itselleni tavoitteita laihtumisen suhteen, enkä onnistunut niitä ikinä saavuttamaan. Minä, sosiaalinen ja iloinen tyttö, en halunnut enää lähteä illanviettoihin, kavereiden synttäreille, jopa ulkomaanmatkoja peruin sen takia, että olin liian läski. Elin koko ajan tulevaisuudessa, ”sit kun...”! "

Minä en ole kamalasti pystynyt edes myöntämään itselleni, että olen välillä perunut tilaisuuksia tämän BEDin takia. Eli olen liian läski... Ja tuo sit kun ajattelu on minullekin arkipäivää. Nytkin suunnittelen, miltä näytän, kun olen laihtunut. Hah.

"Pikku hiljaa onnistumisten ja epäonnistumisten vuorotellessa aloin syödä enemmän kunnon lämmintä ruokaa. Välillä en pystynyt olemaan kokonaan ilman makeaa ja kovin helposti ”pieni jälkiruoka” luisui ahmimiseksi, mutta jossain siellä ahmimisten välissä tajusin, että voisin lopettaa myös kesken ahmimiskohtauksen, olisi kuitenkin parempi ahmia vähän, kuin ahmia todella paljon. Tämä oli avain paranemiseeni!! Kyllähän sitä kaikki toitottaa, että syö kunnolla ja salli itsellesi makupala silloin tällöin, äläkä ole turhan ankara itsellesi ja plaa plaa plaa... Minun pieni makupalani tähän mennessä oli aina aiheuttanut ”kun nyt tä dietti meni kuitenkin pilalle, niin voi sit ahmia kunnolla ja alottaa taas huomenna alusta...”- oravanpyörän. Muutamia kertoja onnistuin siis katkaisemaan ahmimiskierteen ja se sai minut jopa hieman ylpeäksi itsestäni. Ylpeyden ja onnistumisen tunne on muuten aivan mahtavaa, varsinkin jos sitä ei ole moneen vuoteen kokenut!! "

Minäkin haluan olla ylpeä, kun olen katkaissut ahmimiskierteen! Tänään kello on kohta 10, olen syönyt proteiinipitoisen aamupalan enkä ole vielä tuntenut tarvetta ahmia. Mutta iltapäivällä se iskee, tiedän sen.

Olen tulostanut tuon kirjoituksen kokonaa itselleni ja luen sitä aina, kun ahmimishalu iskee. Auttaisikohan se? KG-lehdessä taas käskettiin suklaanvieroitusohjelmassa kirjoittaa kirje suklaalle... Kuulostaa kornilta, mutta täytynee sitäkin kokeilla.